maanantai 28. heinäkuuta 2014

Satoi tai paistoi Pääkaupunkiseudulla


Lähdimme lauantaiaamuna yhden yön hotelliretkelle pääkaupunkiseudulle. Sää oli lämmin ja koko suunnittelu sai alkunsa siitä, kun muutamaa päivää aiemmin keksin, että haluaisin käydä Serenassa. Serenan sivuilta huomasin pian, että heillä on yhteislippu Puuhamaan kanssa (meidän perheeltä yhteensä 106,50€). Suunnitelma oli mukamas selvä, ja sitten piti löytää enää majoitus. Kävin läpi suunnilleen kaikki majoitusvaihtoehdot ja tulin siihen tulokseen, että kallista on, ainoa järjellinen vaihtoehto olisi ollut leirintämökki Espoossa. Kenties Neste Oil Rally Helsinki Battle oli omiaan nostamaan hintoja, tai ainakin vähentämään vapaita huoneita. Näinollen lopulta päädyimmekin Rantasipin Airportin "Satoi tai paistoi"-pakettiin: 174€ yö lentokenttähotelissa, liput Flamingoon ja kaksi ranneketta Linnanmäelle. Mielestäni hinta oli hyvin kohtuullinen:  halvin löytämäni hotellihuone oli 120€, Flamingon liput 55€ ja Linnamäki 78€, eli yhteensä 253€, tässä tosin täytyy ottaa huomioon, että Flamingosta emme saaneet edes maksimaalista hyötyä, koska toinen lapsistamme pääsi vielä sisään ilmaiseksi.

Lauantaina lämpötila oli jo aamupäivästä 30 nurkilla. Aloitimme päivän automatkan jälkeen Lauttasaaren uimarannalta, missä emme olleet aiemmin käyneet. Positiivinen yllätys oli kadunvarsipysäköinnin helppous ja lähellä oleva Siwa evästarpeita ajatellen. Itse rantakin oli kiva: leikkivempeleitä lapsille ja aavaa ulappaa minulle silmäniloksi. Veden laatu vaan välillä ällötti; sinivihreänruskeaa kuplamössöä oli siellä täällä jumissa vesikasvien ja kivien joukossa. Mössöistä huolimatta kävimme uimassa ja pienempi keinufanimme pääsi keinumaan. 


Rannan jälkeen poikkesimme Tammiston outleteissä ja Jumbossa. Jumbosta löysin alejen jämäeristä Hilfigerin farkut ja vyön todella halvalla. Alennusmyyntien viimeisiä kappaleita penkoessa siitä usein on hyötyä, että on mitoiltaan hieman erilainen kuin monet muut.
 
Shoppailutaipaleemme eivät koskaan ole kovin pitkiä, koska lapsia nyt ei vaan moinen juurikaan kiinnosta. Niinpä vuorossa oli kirjautuminen hotelliin. Meillä oli suunnitelmana syödä hotellissa, mutta ravintola aukesikin vasta klo 18, joten klo 16 tarvitsimme uuden suunnitelman. Niinpä hyppäsimmekin pikapikaa hotellilta lähtevään ilmaiseen kylpyläbussiin ja etsimme ruuan Jumbosta; katselimme vaihtoehtoja ja koska emme halunneet käyttää aikaa ruuan odotteluun, päädyimme vuosien tauon jälkeen RAXiin ja sehän oli yllättävän hyvää! Söimme kaikki hyvin salaattipitoiset ateriat, joten terveellisyydestäkään ei tingitty.

Sitten se Flamingo. Meistä kukaan ei ollut käynyt Flamingon vesipuistossa aiemmin. Ensivaikutelma pukuhuoneesta, saunoista ja suihkutiloista oli aika uimahallimainen, mutta toki kaikki ajoivat asiansa oikein hyvin. Itse kylpylä oli hieno, ainakin verrattuna vanhempiin Lapinniemeen ja Eedeniin, joissa käymme useammin. Lapsemme olivat aluksi tosi innoissaan pienten altaasta missä oli norsuja, käärmeitä ja pari pientä liukumäkeä. Hetkessä isompi tyttö huomasi Familia-mäen ja siellä hän viettikin suurimman osan ajasta, myös Villissä virrassa kävimme useampaan kertaan.  Lastenaltaan kanssa iski melko pian vastaan sama ongelma kuin joissain muissakin kylpylöissä: pieni allas on liian pieni. 1-vuotiaammekin on jo melkoinen vesikohno joka tahallaan kaatuilee altaassa vatsalleen ja selälleen, hyppii laidoilta ja polskii kellukkeiden kanssa yllättävän pitkiäkin matkoja, näin pienessä altaassa moiselle ei ole tilaa. Meille parhaat altaat tähän mennessä onkin olleet Turun Karibiassa. Kaiken kaikkiaan käynti oli kuitenkin ihan hyvä, voisimme käydä toistekin.

Kylpylän jälkeen kello oli noin kahdeksan illalla ja lähdimme vielä kenttäbussille lentokentälle katselemaan koneita ja ostamaan Alepasta tytöille iltaevästä. Emme olleet aiemmin käyneet Helsinki-Vantaan uudella näköalaterassilla ja huikeat näköalathan sieltä olikin! Hotellille palattuamme kävimme testaamassa vielä leikkihuoneen: lapset pomppivat pomppulinnassa ja äiti leikki lentosimulaattorilla, hotelli minun makuuni ;)

Yö nukuttiin hotellissa hyvin; setuppi yksi lisävuode ja pienempi tyttö meidän aikuisten väliin ei ollut yhtään hullumpi: sängyt olivat niin leveät, että mahduimme kaikki nukkumaan mukavasti. Aamupala oli aika perustasoa, lapsille oli oma parin ruokalajin aamupalapöytä, mutta varsinkin melonikulho oli jatkuvasti tyhjä. Itse sain syötyä ihan hyvin, mutta jotain pientä extraa karjalanpiirakoiden, leipien ja murojen ynnä muiden rinnalle olisin kaivannut.


Sunnuntaina ohjelmassa oli Linnanmäki. 4-vuotiaalle ja isälleen laitettiin rannekkeet ranteisiin ja menoksi! Yksivuotiaan tehtäväksi jäi ottaa päiväunet ja koeajaa Linnanmäen ilmaisia laitteita, joita toki on kiitettävästi. Linnanmäen sisältö nyt ei kenellekään ollut yllätys; vanhempi tyttömme oli todella innoissaan ja kävi näköalalaitteita lukuun ottamatta läpi kaikki laitteet joihin pääsi. Pientä ihmetystä tytössä vaan aiheutti se, että miksi hän Särkänniemessä pääsee Viikinkilaivaan ja Troikaan, mutta Linnanmäellä ei vastaavien portit aukea, että eiköhän tässä vielä Särkänniemeenkin tie vie –ei ole hurjapäisyydessään tyttö tullut äitiinsä.

Lintsin jälkeen oli vuorossa enää maittava ruoka merimaisemissa, tällä kertaa Carusellissa. Sitten väyneen konkkaronkan olikin aika ajella kotia kohti.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta! Toi lentoasema-visiitti ei varmaan tule monen mieleen, ellei ole matkalle lähdössä. Kesäviikonloppuisin Hesassa on kiva käydä, kun paikalliset ajelee pois kaupungista mökeilleen ja parkkeeraaminen on helpompaa ja halvempaa kuin viikolla.

    VastaaPoista
  2. Kaverin kommentin pohjalta täytyy lisätä, että lattiat kylpylässä olivat yhdet liukkaimmista mitä olen Suomessa tavannut. Pienten lasten kanssa voisikin olla hyvä ajatus pakata mukaan puhtaat(!) sukat jalkaan laitettaviksi -tavallisten sukkien voima kaatumisten estäjinä on vähintäänkin kiitettävä.

    VastaaPoista