maanantai 22. heinäkuuta 2019

Calella

Tänä kesänä teimme kolmiviikkoisen matkan, jonka ensimmäinen etappi oli Espanjan Kataloniassa sijaitseva Calella. Tästä jatkoimme autolla Cantabrian Suancesiin ja sieltä edelleen Ranskan Oksitanian Port-Vendresiin. Lennot meillä oli Barcelonaan ja muut matkat kuljimme autolla. Seurueeseen kuului perheeni, eli me vanhemmat ja kaksi alakouluikäistä tytärtä. 

Tässä tarinoita Calellasta.

Calella

Päädyimme Calellaan pitkälti vahingossa; haaveena oli löytää loman alkuun kohtuuhintainen uima-altaallinen hotelli Barcelonan läheltä. Barcelonaan on usein halpoja lentoja, mutta hotellit ja asunnot tuntuvat olevan todella kalliita – niinpä olimme heti valmiita tarttumaan edulliseen tarjoukseen, jonka löysimme kehuttuun Calellan Aparthotel Miami Parkiin.

Calella on noin 18000 asukkaan kaupunki 58 kilometriä koilliseen Barcelonasta. Kaupunki elää vahvasti turismista ja väkiluku saattaakin jopa triplaantua kesäsesongin aikana – kesäkuun loppupuolella meistä tunnelma tosin oli edelleen kivan rauhallinen eikä suuria turistimassoja näkynyt missään. Calella on ehdottomasti kaupunki mihin voi lähteä lomailemaan ilman autoa! Lentokentältä kaupunkiin pääsee Barcelonan kautta junalla ja kaupungin sisällä matkat taittuvat helposti kävellen. Meillä oli vuokra-auto ja sillekin löytyi viikoksi ilmainen parkkipaikka juna-aseman liepeiltä.

Calellassa meidän mielestä parasta oli pitkä hieno ranta, ravintolatarjonta, edullinen hintataso, juuri sopivan kokoinen pienen kaupungin ostoskatu, hyvä ruokakauppatarjonta ja nopea junayhteys Barcelonaan. Englannilla pärjäsi vaihtelevasti -sen verran osaan jo espanjaa, että tämä ei haitanut. Kivana lisänä kaupunki tarjoaa hotellivieraille kaikenlaista puuhaa ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan: lasten vaahtobileet, minidisko rannalla, opastettuja kävelykierroksia, leijanlennätystä, melontaa, suppailua, minijunaretkiä ja niin edelleen. Calellasta on myös ilmaisia bussikuljetuksia läheiseen Lloret de Marin Water World -vesipuistoon . Vesipuisto oli ehdottomasti meidän makuun ja se onkin voittanut parhaan eurooppalaisen vesipuiston arvosanan Trip Advisorissa vuonna 2017.

Calellan ranta ja yksi rantaravintoloista
Kalastusveneitä auringonlaskussa Calellan rannalla



Juna matkalla Calellasta Barcelonaan.

Yksi Calellan kävelykatu Carrer de l'Esglésian pikkuliikkeistä

Laadukas leikkelevalikoima El Cielo Extremeño -ravintolassa
Water World -vesipuisto


Aparthotel Miami Park

Miami Parkin valitsimme hyvän hinnan, sijainnin ja hyvien arvostelujen perusteella. Tyttäremme ovat tosi kovia vesipetoja, joten halusimme heille ensimmäiseksi lomaviikoksi myös uima-allasmahdollisuuden. Meidän nelihenkisen perheen viikko hotellissa maksoi 701,75 €. 

Huoneessamme oli pieni keittiö, oleskelutila (hyvällä) vuodesohvalla, liukuovella erotettava makuuhuone, säädettävä ilmastointi, kylppäri ammeella ja pieni parveke allasnäkymin. Huone siivottiin joka päivä.

Hotellista oli mahdollista ostaa myös aamupala, illallinen tai puolihoito. Me kokeilimme illallisen kertaalleen, aamupalalla emme käyneet. Ateriavaihtoehtojen lisäksi ravintolalla oli myös allas / aulabaari mistä sai ostaa juomia, jäätelöä, hampurilaisia ja muuta syötävää – ruoka oli maittavaa ja hintataso kohtuullinen.

Parasta Miami Parkissa oli ehdottomasti henkilökunta! Kaikki henkilökunnan edustajat olivat sydämellisiä ja avuliaita. Hotellissa on myös ilmaista lastenohjelmaa, kuten lastenklubi, askartelua, minidisko, pelejä, kasvomaalausta, erilaisia esityksiä ja niin edelleen. Lasten aktiviteettien ohjaajat olivat selkeästi enemmän kuin vain töissä ja ainakin meidän lapset viihtyivät kielimuurista huolimatta erittäin hyvin. Myös aikuisille oli tarjolla allasjumppaa, musiikkiesityksiä, pelejä yms.

Ensivaikutelma tästä hotellista oli minulle ehkä hiukan negatiivinen; kadut ovat ahtaita ja ulkoa oli vaikea uskoa, että kortteliin mahtuu mitään järkevää. Myös rakennuksen ulkoasu oli ehkä hitusen aikaa nähnyt. Ulkokuori kuitenkin petti ja voisin erittäin mielelläni lähteä uudestaan tähän hotelliin! 😊

Hotellin jukisivu ja uima-allas

Allaselämää

Liukuovella erotettava makuuhuone

Hotellin tulishow