maanantai 19. tammikuuta 2015

Tanska: Blå Planet ja Field's (5/5)



Keskiviikko oli viimeinen kokonainen Tanskapäivä joten pientä haikeutta oli havaittavissa jo aamusta. Aamu oli todella kaunis; aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja kevätfiilis oli parhaimmillaan. Aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tanskan kansallisakvaariota Blå Planetia. Minulle koko akvaarioreissun kohokohta oli ehkä itse rakennus; pyörteen mallinen rakennus sopii erikoisuudessaan täydellisesti ympäristöönsä.

Blå Planetin sisäänkänynti
Kansallisakvaariona akvaario ei ole niinkään keskittynyt viihteeseen, vaan vahvasti myös opetukseen ja tutkimukseen. Akvaarion pinta-ala on noin 12 000 neliötä ja eri lajeja on esillä 450. Minusta hienoin oli perinteisesti haiallas jossa allas kaartuu myös käytävän päälle, kiva oli myös Amazonin sademetsä missä lenteli lintuja ja perhosia. Lapsista ehdoton ykkönen oli ”kosketteluallas”, eli pieni allas missä sai koskea rapuihin ja meritähtiin. Isompi tyttömme yllätti rohkeudellansa ja koski suunnilleen kaikkeen mihin ylettyi, tätä kokemusta hän mietti suunnilleen koko päivän.  Altaalla paikalla ollut henkilökunnan edustaja jaksoi kiitettävästi kertoa meillekin näistä meren otuksista vaikka ympärillä oli paljon uteliaita Tanskalaislapsiakin. Jotenkin akvaariosta jäi kuitenkin lopuksi tunne, että nähtävää olisi voinut olla enemmänkin. Tunteeseen saattoi toki vaikuttaa sekin, että lisätietotekstejä oli englanniksi aika vähän, eli kiersimme vain katselemassa erilaisia altaita. Siisti ja hieno paikka akvaario kuitenkin oli!

Akvaarion jälkeen lähdimme läheiseen Field’s ostoskeskukseen. Field’s  on Tanskan suurin ostoskeskus ja siellä on yli 140 myymälää. Field’sissä sistustuskauppatarjonta oli hyvä; erityisesti pidimme Field's Design Store Pop-up Shopista missä oli monen itsenäisen suunnittelijan tai muotoilijan tuotteita myynnissä. Ostimme kotiinviemisiksi LP-levystä taivutetun maljakon. Äidilleni ostin tuliaisiksi toisesta myymälästä Royal Copenhagenin 2015 vuoden pääsiäismunan. Syömässä kävimme Field’sin Italialaisessa Milanossa, ruoka oli ihan hyvää, mutta kokemus ei ollut mikään erityisen mieleen jäävä. Ostoskeskusreissun lopuksi kävimme vielä valtavassa Bilka-supermarketissa haalimassa matkaeväitä seuraavalle päivälle.  Bilkasta ostin tytöille myös jokusen tarpeellisen käyttövaatteen kauppaketjun omaa Mads & Mette sarjaa. Vaatteissa oli aivan huiput alennukset ja tyyliä kuitenkin reilusti enemmän kuin mitä täkäläisittäin markettivaatteilta odottaa, en yhtään ihmettele, että näistä Suomen kirpputoreilla välillä pyydetään enemmän kuin mitä todennäköisesti ovat uutena maksaneet.

Kun lähdimme ajelemaan Field’sistä, sammuivat kummatkin tytöt takapenkille välittömästi. Sen verran olimme tähän osanneet varautua, että olimme Bilkasta ostaneet pienet herkuttelueväät itsellemme ja niinpä lähdimme vielä keskustan suuntaan pienelle turistiajelulle eväinemme. Kiersimme ensin hiukan futuristista Amager vestiä, sitten suuntasimme Christianiaan ja lopuksi tein itsekseni pienen pöyrähdyksen Nyhavnin rantakadulla. Lopulta olikin enää vuorossa ajelu hotellille, iltauinti ja pakkaushommat! Aamupalan jälkeen lähdimme reippaasti kohti Suomen pakkasia.

Amager vest - Photo by Marti, license CC

Nyhavnin ilta
Kaikenkaikkiaan minilomamme Tanskaan oli oikein onnistunut. Muutama alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut kirpputori jäi väliin, mutta se ei haitannut yhtään. Positiivisin yllätys oli ajomatkat; kumpaankin suuntaan reilu 600 kilometriä sujui kuin siivillä ja lapsetkin jaksoivat autossa ihmeen hyvin. Muutaman kerran Kööpenhaminaa katselessa mielessä kävi haave, että kunpa olisi kesä, mutta sanoisin, että ihan hyvin Tanskaan voi mennä näin Tammikuullakin –aavistus keväästä niinkin lähellä Suomea oli tällaiselle kesäfanille ihana kannustin lopputalven kylmyyteen <3

maanantai 12. tammikuuta 2015

Tanska: Nytårsloppemarked, Fisketorvet ja Tivoli (4/5)



Lauantaiaamuna hoisimme aamutoimet hiukan ripeämmin jotta ehdimme kello kymmeneksi Kööpenhaminan Forumissa järjestettävälle uudenvuoden kirpputorille (Nytårsloppemarked).  Forum on 5000 neliön messuhalli joten tilaa kirppikselle riittää. Kirpputorille oli aikuisilta pääsymaksu (n.5€) ja melkoinen jono -joka veti kuitenkin hyvin. Pahin jono taisi loppujenlopuksi olla käteisautomaatille. Kirppiksen tarjonta oli pitkälti keräilyesineitä, antiikkia, ruokailuvälineitä ja niin edelleen, joukossa oli myös jokunen pöytä leluja ja vaatteita. Ajan kuluessa väkeä alkoi halliin kertyä enemmän ja enemmän, joten osa kirppiksestä oli pakko sivuuttaa melkoisella pikakierroksella - pienet lapset, antiikkiset kristallimaljakot ja kova ihmisruuhka ovat aika huono yhtälö. Saaliiksi saimme kohtuuhintaan ihanan vanhan vesilaatikon ja kirjapainokastin – jälkimmäisestä olinkin haaveillut jo useamman vuoden. Tytöille taas löytyi muutaman euron hintaan kivat matkaversiot Littlest Pet Shop – otuksista. Kaikki myyjät kenen kanssa keskustelimme olivat iäkkäämpiä henkilöitä -ja kaikki järjestäen todella ystävällisiä ja englanti taittui oikein kiitettävästi, tästä kokemuksesta jäi hyvä mieli!

Kirppishulinaa

Meidän löydöt

Tyttöjen uudet retki-petsit
Kirppikseltä piti jatkaa Frederiksbergin ostoskeskukseen, mutta päädyimme pyörimään remontissa olevan parkkihallin oville keskelle kaoottista liikennehässäkkää ja niin päätimme jatkaa suoraan toiseen vaihtoehtoon, eli Fisketorvetin ostoskeskukseen. Fisketorvet on avattu vuonna 2000 ja se on Tanskan kolmanneksi suurin ostoskeskus 120 myymälällään. Kauppatarjonta oli aika samaa kuin Pohjois-Euroopan ostoskeskuksissa yleensäkin; H&M, Desigual, Peak Performance, Only ja niin edelleen. Keskuksessa oli kiva kuitenkin kierrellä ja katsella –ulko-olosuhteet kun tammikuisessa Kööpenhaminassa eivät aina ole ne parhaat mahdollisuudet. Kävimme myös todella herkullisella lounaalla The First Ladyssä; mitään odotuksia ruuan suhteen ei ollut, joten yllätys oli erityisen positiivinen. Merinäköalalla varustettuja ravintoloita olisi ollut tarjolla useita, laiskuuttamme valitsimme vain ensimmäisen ja täysinäisimmän. Oheisessa kuvassa on muuten Fisketorvetin wc-käytävän seinä; parasta Tanskassa on juuri se, että tällaisenkin tilan seinä voi yllättäen olla kaunis. Mahtuisiko tuollainen meille kotiin?

WC-reissu tyylillä

Kalaparvi Fisketorvetissa
Ajomatkalla hotellille pienempi tyttömme nukahti autoon. Parkkipaikalle nostimme hänet rattaisiin ja kärräsimme hotellihuoneelle. Huoneella söimme pienet välipalat ja käärimme itsemme (myös nukkuvan kuopuksemme) mahdollisimman lämpimiin vaatteisiin ja suuntasimme bussipysäkille; oli Tivoliretken vuoro! Yksi hyvä puoli Hvidovren Scandicissa oli sijainti sairaalan vieressä; bussiyhteydet olivat hyvät ja suunnistaminen sairaalalle on yleensä aina ja kaikkialla suhteellisen helppoa pahimmassakin eksymisskandaalissa. Niinpä lampsimme pimenevässä iltapäivässä bussipysäkille, odottelimme muutaman minuutin ja huristimme bussilla suoraan Tivolin porteille.

Jo Tivolin ulkopuolella vanhempi tyttömme sekosi; Tivolin jouluvalot hämärässä illassa loivat kieltämättä välittömästi erittäin taianomaisen tunnelman. Portilla jouduimme hetken arpomaan irtolippujen ja rannekkeen välillä, onneksi lipputiskillä ymmärrettiin tarjota vaihtoehtoa, että katsomme ensin miltä paikka näyttää ja päätämme sitten. Tämä olikin oikea valinta sillä melko pian meille selvisi, että Tivolissa on pienten laitteita todella vähän, eikä vanhempikaan tyttömme pääse yksin läheskään niin moneen laitteeseen kuin mitä muualla olemme tottuneet. Niinpä päädyimme ostamaan vanhemmalle tytölle suht edullisen lasten rannekkeen ja nuoremmalle tytölle sekä isälleen jokusen laitelipun. Minä jätän suosiolla laitteet väliin jos ei ole pakko mukaan lähteä. Lapset kiersivät jokusen laitteen ja illan kohokohtana vanhempi tyttömme pääsi isänsä kanssa Rutschebanen vuoristorataan, joka ilmeisesti oli ollut ihan hurrrrrja. Me pikkuneidin kanssa herkuttelimme sillä aikaa suklaakuorutetuilla mansikoilla sisätiloissa. Kaikenkaikkiaan Tivolikäynti oli onnistunut, mutta kylmyys hiipi vaatteiden alle hetkessä. Lämpöasteita illalla oli yksi tai kaksi, mutta villasukista ja kunnon vaatekerroksista huolimatta kuuma glögi ja ”tuliset hiilet” joissa sai lämmitellä käsiä, tulivat enemmän kuin tarpeeseen.  Päällimmäiseksi mietteeksiTivolista jäi se, että ainakin näin jouluasussaan Tivoli olisi parhaimmillaan aikuisten kuhertelupaikkana; hienoja ravintoloita, laadukkaita sisustusesineitä myyviä kojuja, terästettyä glögiä, upeita esityksiä, kaunis tunnelmavalaistus ja jokunen hurja huvilaite, tehoaisi ainakin minuun :)

Tivolin taikaa

"Tulisilla hiilillä"

Yksi karuselleista

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tanska: Langelinie & Strøget (3/5)



Ensimmäinen yö Scandic Hvidovressa nukuttiin oikein makeasti. Hotelli sijaitsee ison tien varressa, omakotialueen ja suuren sairaalan tuntumassa; sijainti on siis suht rauhallinen ja autoillekin löytyy pihalta reilusti pysäköintitilaa. Kylpyhuoneemme oli koko majoittumisemme ajan jää kylmä, mutta kuuma aamusuihku karkotti kylmyyden ja pian olimme valmiita aamupalalle. Aamupala oli aika normaali hyvä hotelliaamiainen ja Tanskalaiseen tapaan muun muassa pekonia, suklaaleivänpäällisiä ja leivonnaisia oli tarjolla runsaasti. Lapsemme olivat aivan innoissaan suklaamaitokannusta ja vain lapsille tarkoitetuista ohukaisista suklaalevitteellä.  

Aamupalahiutaleita

Nerokas juustohöylä!

Tällä jaksaa :)

Siitä leivän päälle!
Aamupalan jälkeen starttasimme pikimmiten automme ja ajelimme pienen merenneidon luo. Ihmettelimme hetken merenneitoa muiden turistien joukossa, taivaalta sateli vettä ja puuskainen tuuli puhalsi edelleen pahimmillaan yli 100km/h. Varsinainen kohde ei kuitenkaan ollut merenneito vaan
sen vieressä sijaitseva Langelinie Outlet. Outlet ei ole varsinainen ostoskeskus vaan rivi kauppoja satamarakennuksessa. Myymälää outletlissa pitävät muun muassa Ticket to Heaven, Noa Noa ja Geographical Norway. Näistä ensimmäinen oli minulle lastenvaatehulluna se tärkein eikä reissu todellakaan ollut turha; ostin kaksi valtavaa muovikassillista vaatteita; miltä kuulostaa esimerkiksi Ticketin 110cm talvitakki 13 euroa tai tai saman kokoinen fleece-takki 7 euroa? Hyvältä! Nyt on tyttöjen ulkovaatetarpeet katettu jo ensi talvellekin.

Pieni merenneito
 Langelinien jälkeen oli vuorossa päivän haastavin vaihe; mihin jätetään auto keskustakierroksen ajaksi? Pysäköintihinnat Kööpenhaminassa voivat olla aika hurjia. Aluksi lähdimme pyörimään Fælledparkenin nurkille; ajatuksena oli jättää auto sinne ja mennä bussilla Strøgetin lähistölle, paremmalla säällä lapset olisivat voineet hetken leikkiäkin Fælledparkenissa. Ilmaisia paikkoja ei löytynyt, mutta löysimme kartan pysäköintivyöhykkeistä! Halvin vyöhyke oli 1,50€ per tunti, kallein 4€ per tunti. Laskimme että noin kuuden tunnin keskustavisiitti ei tule halvimmalla vyöhykkeellä kohtuuttoman kalliiksi. Valitsimme kartalta sopivan halvan vyöhykkeen alueen ja ajoimme sinne. Meillä voittaja oli Åboulevardin ja Tømrergaden risteys, josta kävelyä Strøgetille oli noin kilometri.
 
Ensimmäinen varsinainen kohde keskustassa oli Lego Store. Vanhempi tyttömme oli ollut koko aamun vähän skeptinen päivän ohjelmasta ja halusi lähinnä lähteä hotellille uimaan, Legokaupassa hän kuitenkin innostui ihan tosissaan ja intoa kesti koko päivän! Legokauppa olikin hieno; kaupassa oli useita isoja legohahmoja ja monia leikkipisteitä missä lapset pääsivät rakentamaan. Meidän aikuisten mielestä parasta oli irtokarkkikauppatyyppinen seinä, josta sai kerätä muovipurkin täyteen kaikenmaailman erikoispaloja kiinteään purkkihintaan. Toinen hieno piste oli torni jossa sai rakentaa ja varustella kolme omaa legoukkoa. Lopuksi ostimme vielä alenurkasta yhden huippuhalvan Creator-setin; perus legotalojahan ei koskaan voi olla liikaa?

Valitse palikka!
Legojen jälkeen suunnitelma oli kuljeskella Strøgetiä rauhassa eteenpäin ja poiketa kauppoihin fiiliksen mukaan. Fiilistä ei paljon tarvinnut hakea kun tytöt huomasivat Disney Storen! Storessa sitten vietettiinkin aikaa pitkään ja hartaasti. Loppujenlopuksi ostimme kuitenkin vain juomapullot tytöille, omat pullot kun olivat unohtuneet kotiin. Isompaa neitoa kovasti harmitti huono Frozen-tarjonta, ihmeen vähän Elsaa ja Annaa varsinkin nukkeina olikin tarjolla.

Disneyltä jatkoimme kohti Kongens Nytorvia; vatsat huusivat ruokaa ja olin suunnitellut että syömme lounasta Grill Royalissa. Grill Royal kuuluu kohtuuhintaisen laaturuuan Madklubbeniin. Visitcopenhagen.com tiivistää Grillin näin: ”Grill Royal is perfect for you, if you have theatre or concert tickets, or if you have been shopping or sightseeing all day and want to eat a good meal fast.”, eli sehän oli kuin meille tehty! Ravintola olikin kaikkea sitä mitä odotimme; skandinaavisen tyylikäs ja rento. Kello kävi reippaasti jo iltapäivää, mutta onneksi Tanskassa lounasaika on pidempi, joten pääsimme vielä halvan lounaslistan kimppuun. Kuten monissa laatupaikoissa, lista oli aika lyhyt; tilasimme koko porukalle täytetyt lihaleivät jotka tarjoiltiin reilun ranskalaisannoksen ja aiolin kera. Leipä oli maukas ja lapsetkin söivät mukisematta omat annoksensa, yllättäen aioli oli heille suurinta herkkua. Kannattaa muuten muistaa että Tanskassa frokost on lounas, ei aamiainen niinkuin ruotsin frukost

Jouluasuinen Hotel d'Angleterre Kongens Nytorvilla
Lounaan jälkeen suuntana oli Magasin du Nord; suuri tavaratalo jonka lastenvaate- ja sisustusosastoille saisin varmasti hetkessä uppoamaan pienen omaisuuden. Budjetti ja tarpeet olivat kuitenkin niin rajallisia, että enimmäkseen tyydyin katselemaan. Keittiöosaston aleista ostin niinkin jänniä juttuja kuin JosephJosephin taittuvan leikkuulaudan, pienen irtopohjavuoan ja jättipullon L:ABruketin Bergamotti-saippuaa. Jälkimmäiseen olen ollut hulluna jo pitkään, en vaan ole kotiin sitä viitsinyt lähteä mistään tilaamaan.

Seuraavaksi vuorossa oli Illum ja Illums Bolighus. Illumin tavaratalo on vähän kuin Stockmann, mutta parempi. Meillä taisi päivän puuhat jo painaa sen verran, että aika äkkiä todettiin, että jatkamme matkaa eteenpäin, Magasin du Nord oli mukavampi vaihtoehto meidän lompakoillekin. Illums Bolighus, eli samaisen tavaralon erillinen sisustsmyymälä oli ihana design-näyttely. Rattaiden kanssa sisällä oli hiukan hankala liikkua, mutta onnistuimme kuitenkin kiertämään kaiken meitä kiinnostavan. Vaikka mitään emme ostaneet jäi päähän monta ideaa ja paksuun esitteeseen on kiva palata vielä kotona.

Kotilukemista
Strøgetin kierroksen jälkeen koko konkkaronkka alkoi olla aika väsynyttä ja lähdimme autolla hotellin suuntaan. Vielä iltauinti hotellilla ja sitten unten maille. Lasten nukahdettua katsoimme miehen kanssa vielä Yle Areenasta uusimman jakson Sykettä; hotellin ilmainen WiFi oli ehdottomasti sekä nopeudeltaan, että kuuluvuudeltaan hotellien parhaimmistoa!

Kohti Tanskaa! (2/5)



Matkaan lähdimme uudenvuoden aattoiltana normaalien työpäivien jälkeen. Tytöt eivät tienneet etukäteen uusista tablettitelineistään joten automatka Tampereelta Turkuun meni melkein jo niitä ihmetellessä, jokunen komea rakettikin nähtiin matkan varrella. Laivaan oli autoja tulossa vähän, joten pääsimme ajamaan Gracelle suht nopeasti ja laivalla kaikki meni niin kuin pitikin; kävimme heti alkuillasta yökerhon lattialla vähän tanssimassa, moikkasimme Ville Vikingin ja painuimme nukkumaan. Aamulla herätys oli aikaisin; halusimme käydä kunnon aamupalalla ennen pitkää ajomatkaa ja auton kanssa matkaaville tämä tarkoittaa sitä, että buffetin ovia tulee kolkutella sillä sekunnilla kun ne aukeavat. Pienempi tyttömme oli aamiaisen ajan vihainen kuin ampiainen, mutta muuten selvisimme kunnialla autokannelle ja vatsat täynnä olimme valmiina starttaamaan uuteen vuoteen.

Ajoimme laivasta ulos Tukholman pimeään aamuun ja hetkessä oli selvää, että suunnilleen kukaan muu ei ollut hereillä ennen kello seitsemää uudenvuodenpäivän aamuna. Niinpä saimme ajaa Smoolannin Grännaan asti (292 km) melkein itseksemme, lähinnä Ahola Transportin rekat satunnaisina kavereinamme.
 
Menomatkan suunnitelmana oli pysähtyä Grännassa ja käydä Polkapojkarna-karkkitehtaanmyymälässä. Heidän sivuillaan sanotaan näin: ”Vi har öppet alla dagar året om, minst från kl 09.00-17.00!”, mutta matkan aikana selvisi useampaankin kertaan että Ruotsin ”alla dagar” ei tarkoita uudenvuodenpäivää. Koko Grännan pysähdys oli siis hukkareissu kun kaupunki oli edelleen täysin unessa. Maisemiensa puolesta pysähdys kuitenkin kannatti; kaupunki oli kuin yhdistelmä Porvoota ja Tampereen Pyynikkiä, eli todella kaunis! Kesällä varmasti idyllinen pysähdyspaikka.

Gränna. Photo by Blue_quartz, license CC
Grännasta jatkoimme noin 30 minuutin matkan Jönköpingiin, mutta yllättäen sielläkin suunnilleen kaikki oli kiinni. Lopulta löysimme auki olevan huoltoaseman minkä pienessä kahviomyymälässä söimme lounaaksi jugurtit ja reilun kokoiset sämpylät ja päätimme jatkaa loppumatkan (339 km) yhtä soittoa Kööpenhaminaan asti.

Ajomatka Jönköpingistä eteenpäin oli tylsää ja tasaista. Kunnes yhtäkkiä aurinko pilkisti pilvien välistä, pellot muuttuivat kilometri kilometriltä vihreämmiksi ja taivaalla risteili jokunen lintuaura. Ihan selkeä kevät! Suomen vappu! Jossain Helsingborgin ja Malmön välillä reissufiilis heräsi auringon myötä ihan täysillä.

Jo Malmössä tuulenpuuskat alkoivat voimistumaan varsinkin avoimilla paikoilla ja oli aika selvää että Øresundin sillalla saattaa hiukan tuuli tuivertaa. Maksoimme sillan porteilla luottokortilla 47 euron siltamaksun ja sitten vaan tuulta päin. Tuulenpuuskat sillalla olivat 100km/h luokkaa ja kyllähän se autossa tuntui, onneksi ei sentään ollut liukasta. Silta sukeltaa lopuksi Drogdenin tunneliin; takapenkin mielestä oli tosi jännää kulkea yli 3 kilometriä meren alla.

Øresund Bridge and Drogden Tunnel. Photo by Hugh Llewelyn, license CC

Sillan jälkeen Hvidovren Scandicciin oli enää joitakin kilometrejä. Perillä hotellin vastaanotto oli tyylikäs, kuten se oli ollut kuvissakin. Huonekin oli suunnilleen sellainen kuin odotimmekin; huoneessa oli lapsille kerrossänky, mutta ennakkoaavistukseni olemattomista laidoista osuivat oikeaan; ainakaan pienessä yläsängyssä ei kukaan meidän perheestä nukkuisi. Koska kokemusta sänkyjärjestelyjen muokkaamisesta on jo paljon, tartuimme tuumasta toiseen ja laajensimme kerrossängyn alavuodetta omalla parisängyllämme ja parilla petauspatjalla ja hetkessä oli valmiina 240cm leveä perhesänky. Ei täydellinen, mutta hyvä :) Muuten huone oli kaunis ja toimiva, wc-tilat tosin paljolti aikaa nähneet ja jääkylmät. Illalla muu perhe kävi vielä kokeilemassa hotellin uima-altaan; uima-allastila oli vanhanaikainen ja karu (tosin ilmeisesti hiljan maalattu), suihkut puolestaan toimivat vähän miten sattuu, mutta lasten riemu oli ihan samaa tasoa kuin hienomassakin paikassa, eli ei kai niillä yksityiskohdilla niin väliä sitten ole.

Kerrossänky

Hotellin aula

Pitkän päivän jälkeen lähdimme etsimään ruokaa; koska olimme jo hyvin tietoisia, että uudenvuodenpäivänä Tanskassakaan juuri mikään ei ole auki, päädyimme läheiseen McDonaldsiin joka sitten taas olikin ääriään myöten täynnä. Jotenkin ulkomailla monesti nämä ensimmäiset ruokareissut ovat aina yhtä kaoottisia; yleensä on aina matkasta väsynyt, ruokapaikat tuppaavat olemaan aivan täynnä, päässä ei liiku oikein mitään ja suusta puskee ulos sekaisin vähintäänkin saksaa, ruotsia, espanjaa ja englantia. Niinpä taas yksi ihan tavallinen pikaruokalakäyntikin tuntui jotenkin ihmeen työläältä.

Sitten vielä hotellilla hetki lasten iltaleikkejä ja lopuksi päät pehmeisiin tyynyihin hassussa koko perheen jättisängyssä.