perjantai 22. huhtikuuta 2016

Lapsiperhe ja Airbnb: kokemuksia kodin jakamisesta

Kuten blogistani voi päätellä, matkustelu on minusta todella ihanaa! Se huono puoli siinä kuitenkin on, että vaikka kuinka alehaukkailisi, on kuluerä joka matkasta kuitenkin huomattava. Dubain-matkallamme sain yhtäkkiä jostain idean Airbnb:stä. Olimme jo jonkin aikaa miettineet asuntomme huonejärjestystä ja niinpä päädyimme suht nopeasti ajatukseen, että muokkaamme yhden huoneen pelkästään vieras- ja työhuoneeksi, ja alamme mahdollisuuksien mukaan satunnaisesti vuokrata sitä Airbnb:n kautta matkakassaa kartuttaaksemme. Tätä johtopäätöstä tuki myös se, että kotimme sijainti on aika ihanteellinen; näkemistä ja tekemistä riittää paljon jo pelkän kävelymatkan päässä!

Kun päätös oli tehty, napsimme jokusen kuvan, ja kasasimme Airbnb:hen ilmoituksen. Eikä aikaakaan kun puhelin alkoi laulaa varausta toisensa perään; ensimmäinen vieraamme oli nuorehko Kiinalainen nainen joka viipyi luonamme melkein kokonaisen viikon. Aluksi tuntui todella oudolta jättää hänet yksin kotiimme, mutta äkkiä ajatukseen tottui ja hiljalleen tutustuimme paremmin; hänen lähtiessään oli jo melkein haikea tunnelma ja lapsetkin tekivät hänelle läksiäispiirustukset. Viimeisimmät vieraamme taas toivottivat meidät yhteystietojensa kera tervetulleiksi heidän kotiinsa -voiko parempaa kiitosta saada!

Photo by Pascal Maramis @Flickr. License CC BY 2.0
Tähän mennessä vieraamme ovat olleet ilmeisen tyytyväisiä. Eräänlaisena perfektionistina olen kuitenkin koko ajan hiukan varpaillani -haluan, että vieraillamme on mahdollisimman hyvä olla ja, että heille jää hyvät muistot ajastaan Helsingissä. Aluksi stressasin myös sitä, että miten kaksi pientä lasta ja vaikkapa aikaerosta toipuva matkaaja sopivat samaan pakettiin, mutta nyt uskallan jo todeta, että hyvin ne sopivat: lapsemme ovat hyvin innoissaan valmistelemassa huonetta uusille vieraille ja heistä on kiva katsella kuvia ja karttoja vieraidemme kotipaikoista. Hiljalleen muutamat opettelemamme englannin sanat alkavat myös löytää paikkansa ja vieraille uskalletaan jo sanoa ”hi!”. Uskoisin, että lapsille jää tästä ajasta ihan mukavia muistoja.

Huoneemme on tätä kirjoittaessa ollut Airbnb:ssä reilun kuukauden. Vuokralaisia otamme meille sopivaan tahtiin meille sopivina aikoina. Suht väljästä aikataulustamme huolimatta olemme jo isännöineet matkalaisia viidestä eri maasta aivan eri puolilta maapalloa. Tällä hetkellä varauskirjamme on melko täynnä kesään asti. Se jatkammeko sen jälkeen Airbnb:ssä on vielä täysin auki. Juuri tällä hetkellä huoneen  tarjoaminen tuntuu todella hauskalta harrastukselta mistä jostain syystä vielä maksetaan, mutta kokonaisuutta on parempi harkita vielä ihan rauhassa, kun kevätkausi on saatu päätökseen. Jos juuri sinä harkitset huoneen vuokraamista, niin kokeile rohkeasti, se saattaa olla polku upeisiin matkatarinoihin -niin omiisi kuin muiden! 

PS: Itse emme ole vielä AirBnb:n kautta omia yöpymisiämme varanneet, mutta kenties kesällä otamme senkin tavoitteeksemme

3 kommenttia:

  1. Onpa hauska lukea kommentteja näin päin; vuokranantajana eikä vuokraajana. Tähän asti kun olen lukenut Airbnb:stä vain toisin päin.
    Tuo on varmasti paitsi teille, myös lapsille todella rikastuttavaa. Oppii olemaan eri kielisten ja -maalaisten ja -näköisten ihmisten kanssa läheisessä kanssakäymisessä ja pääsee kokeilemaan kielitaitoja!

    VastaaPoista
  2. Mä olen niin iloinen että te uskalsitte, kokeilitte ja onnistuitte. Vieraat ovat olleet tyytyväisiä, lapset oppii ja taatusti nauttii vieraista, rahaa säästöön omaan matkaan...sanoisin win-win!

    VastaaPoista
  3. Me vuokrattiin juuri Miamissa ja Meksikossa air bnbn kautta asunnot ja kaikki meni äärettömän hyvin. Voin lämmöllä suositella myös itsekin vuokraamista.

    VastaaPoista