sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vinkkejä Espanjaan otetaan vastaan!



Sieltä se kesä taas saapuu, hitaasti mutta varmasti. Koska viime kesän reissu Espanjaan oli niin suuri menestys, otamme uusiksi suunnilleen saman setin –varasimme lomallemme saman asunnon Torreviejasta.

Torreviejan alueella jäi monta asiaa tekemättä ja paikkaa näkemättä, mutta näiden lisäksi ajattelimme nyt tehdä yhden tai kahden yön autoretken jonnekin. Todennäköisesti tulemme pysymään rannikon tuntumassa, koska kesä on kuuma, mutta päiväpyrähdyksiä voidaan sisämaahankin tehdä. Noin viiden tunnin ajomatka Torreviejasta on maksimi. Muutamia ajatuksia jo onkin, mutta ajattelinpa vielä kysellä näinkin suosituksia! Etelään vai pohjoiseen? Missä on parhaat rannat? Missä kauneimmat kaupungit? Granada, Barcelona, Almería, Valencia, Baza, Cuenca, vai joku muu mikä? Olisiko ideoita mielenkiintoisista viinitiloista? Viime kesänä kävimme Jumillassa Casa de la Ermitassa, nyt kiinnostaisi esimerkiksi joku Cava-tila, toisaalta Torresilla olen halunnut käydä aina. Aurinkorannikkoa on koluttu Málagasta länteen, sinne tuski nyt palaamme.

Vinkkejä myös yöpymispaikoista ja aivan erityisistä ravintoloista otetaan  vastaan! Liikumme lasten kanssa, joten liikumme lasten ehdoilla, mutta perheemme on jo aika kokenut reissuporukka joten erityisvaatimuksemme eivät ole kovin kummoisia :)

Alicante Street Scene. Photo by Les Haines, license CC

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta! Vinkkejä en osaa antaa, koska en ole mantereen kävijä, mutta jään innolla odottelemaan matkaraporttia! Missä vaiheessa kesää olette lähdössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoiseen aikaan ettei ole vielä sesonki ihan pahimmillaan :) Innolla odotan, että päästään haalari- ja kurahousushowsta kunnolla eroon!

      Poista